MILLI ELI GIP FIN*ZARIN YAN YAN
s.03.11.2002

Milli-neiti

Fin*Zarin Yan Yan eli tuttavallisesti Milli on kastraatti tyttökissamme. Nimi Yan Yan on kiinaa ja tarkoittaa eleganttia( tai pääskystä). Kasvattaja Sari oli löytänyt liudan kiinankielisiä nimiä, miettiessään Y-pentueelleen nimiä ja ihastuimme välittömästi nimeen Yan Yan. Venäjänsinistä kuvaa parhaiten juuri sana elegantti sen äärettömän hienostuneen ja aristokraattisen ulkonäön takia. Lempinimi Milli tuli ensimmäisenä mieleen, koska halusimme kissojen lempinimillä olevan jotain yhtenäistä ja niin kuin Wattikin, Milli löytyy MAOLista.

Milli saapui meille tammikuun lopulla 2003. Ensin hän tutustui asuntoomme, joka tapahtui 15 minuutissa, sen jälkeen pikku tyttö halusi jo leikkiä ja tehdä kaikkea mukavaa yhdessä. Pian pikkuneiti sai tutustua myös uuteen isoveljeensä Wattiin. Milli otti pian paikkansa perheessämme ja on vienyt meidät mennessään, omalla kerrassaan ihanalla persoonallisuudellaan.

 

Kotona

Kotona pikkuneitimme on varsinainen seurakissa. Hän hakeutuu aina siihen huoneeseen, missä on ihmisiä. Milli nousee vaikka kesken unien ja vaihtaa nukkumapaikkaa, jos tilanne sitä vaatii. Hän haluaa olla ihmisten lähellä ja on jo pienestä pitäen osoittanut erittäin ihmisrakkaaksi kissaksi. Milli nukkuu mielellään sylissä ja haluaa jatkuvasti hellyyttä ja huomionosoituksia. Pelkät hellät sanat ja katse, Milli kehrää jo. Yöunet Milli usein nukkuu emännän tyynyn vieressä ja yön aikana kehrää usein ja kävelee peiton päällä tassuttaen ja keräten huomiota.

Ruoka

Toisin kuin veljensä Watti, nuorempana Milli ei ymmärtänyt mitään ruuan päälle. Millistä oli turha huutaa ruokaa, sillä sitä tuli kuitenkin. Nyt iän karttuessa Milli on vaatimassa ruokaa melkein yhtä suureen ääneen kuin Watti. Ja jos kuivaraksupussia heiluttaa keittiössä, on neiti paikalla sekunnissa. Ja jos raksupussia ei ymmärretä ottaa esille, voidaan sitä pyytää äänekkäästi huutamalla. Millille maistuu Watista poiketen laadukkaat kuivaruuat, joita voisi rouskutella vaikka koko päivän. Tämän lisäksi Millin herkkua on kala ja katkaravutkin maistuvat.

 

Tyypillinen venäjänsininen – osallistuu kodin puuhiin

Milli haluaa osallistua kaikkeen, mitä kodissa tapahtuu. Milli on aina paikalla, jos avaat kaapin oven tai avaat verhot. Millille on kunnia-asia osallistua kaikkeen. Hän saattaa todella hermostua, jos ei pääse ihan joka paikkaan ja esimerkiksi kiinni oleva kylpyhuoneen ovi saa pikkutytön maukaisemaan hennolla äänellä. Millistä on mukava katsella, kun tiskaat tai siivoat. Hän jopa osallistuu ilmanpuhdistimen imurointiin, vaikka imuri pitää kauheata mekkalaa.

Millin kodin puuhiin osallistuminen voi välillä olla hiukan hermoja raastavaa. Yritä siinä tehdä ruokaa ilman kissankarvoja, kun madam on nokkineen paikalla koko ajan. Ja onhan se ihan haasteellista paketoida lahjapakettia, kun teippirulla on kateissa ja lahjanarua saa koko ajan pitää silmällä.

 

MIU MAU

Aluksi Milli käytti ääntään säästeliäästi, mutta mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän juttelee hennolla äänellään. Milli ei juuri korota ääntään, ellei ole todella seurankipeä. Tällöin hän menee toiseen huoneeseen ja kutsuu meitä kovalla äänellä. Wattia Milli on pitänyt järjestyksessä heti alusta alkaen ja laittaa Wattia ojennukseen minkä ehtii. Watti on onneksi herrasmies ja antaa yleensä neidin pomputtaa itseään, välillä oikein hämmästelen kollimme kärsivällisyyttä.

Milli on myös hyvin jäärä ja sinnikäs ja saattaa maukua putkeen monta tuntia, päästäkseen tavoitteeseensa. Milli myös vastaa sinulle kysyttäessä ja erityisen kovaan esittää protestit, jos häntä komennetaan. Jos tyttö yrittää mennä makuuhuoneessa vaatekaappiin ja huudat ”pois sieltä”, niin neiti kävelee luoksesi koko ajan maukuen ja selittäen, miksi hänen pitää päästä sinne vaatekaappiin.

 

Huomion keskipiste

Milli on hellyyden kipeä ja rakastaa kaikenlaista huomiota. Yleensä hänelle riittää pelkät hellät sanat ja kehruukone käynnistyy. Milli ei koskaan kyllästy ihmisten kehuihin ja paijauksiin. Hän haluaa olla lähellä ja osoittaa kiintymystään. Milli puskee kaikkia ja kaikkea ja osoittaa näin omaa kiintymystään. Milli haluaa olla aina huomion keskipiste ja on hiukan mustasukkainen Watille. Hän on maailmanvalloittaja, jonka uteliaisuus voittaa pelot.

 

Lämpöön hakeutuminen

Milli rakastaa lämpöä ja hakeutuu aina lämpöiseen paikkaan päiväunille. Pikkuneidistä on ihana nukkua lämpöisissä paikoissa; peiton alla, patterin päällä, Watin alla, kiipeilypuun putkessa tai vaikka lieden päällä. Myös kirjoituspöydän valon alla on mukava ”ottaa aurinkoa”. Parhaimmat päiväunet saa kuitenkin emännän paidan sisällä mahan kohdalla, se on taatusti koko talon lämpöisin paikka. Talvella Milli nukkuu mieluusti nallukan vieressä. Nallukka on nalle, jonka sisällä on kuumavesipullo – siinä on lämmin ja pehmeä nukkua. Yöllä Milli nukkuu usein emännän ja isännän välissä, mieluiten pään kohdilla. Hän laittaa mieluusti oman pään tyynylle ja haluaa olla mahdollisimman lähellä.

Intohimot

Millin suurimpia intohimoja ovat pesualtaat. Jos keittiön altaassa on tiskejä, hän istuu niiden päälle, olivat ne märkiä tai ei. Jos allas on tyhjä, hän makaa siellä ja kellii ja kierii ja yrittää jahdata omaa häntäänsä. Kylpyhuoneen allaskin kelpaa ja siellä on kiva käydä kuuntelemassa viemärin ääniä ja sinne voi vaikka nukahtaa.

Milli rakastaa leikkiä ”kuinka piiloutua niin, ettei kukaan löydä minua” – leikkiä. Lähes päivittäin aikaamme kuluu siihen, että etsimme pikkuneitiä. Milli voisi listata top 10 parasta piiloa kevyesti. Tähän mennessä ehdoton ykkönen on päiväpeiton alla, tyynyliinan sisällä tyynyn alla. Ennen kuin löysimme pikkuneidin, tongimme koko kodin läpikotaisin, tarkistimme jopa, ettei hän ole mennyt sohvan sisälle. Lopulta, kun olimme penkoneet kaikki paikat, päätin vielä kertaalleen tutkia sängyn. Ja löysin tyynyn sisältä uneliaan pikkuneidin. Melkein meinasi itku tulla, kun olin niin onnellinen.

Milli on kuin pieni apina ja hän kiipeää ja loikkii joka paikkaan. Tarmoa Millillä on enemmän kuin taitoa, mutta kyllä ne taidotkin ovat kehittyneet ja ainakin neiti jaksaa sinnikkäästi yrittää, jos jonnekin haluaa. Milli pystyy loikkaamaan jopa oven päälle ja se saa jopa kollipoikamme hämmentymään. Milliä ärsyttää suunnattomasti, jos ei pääse jonnekin ja hän yleensä maukuu ja selittää niin kauan, että menet katsomaan ja auttamaan häntä. Tyttö yltyy yleensä kehräämään ja puskemaan kiitokseksi.

 

Vieraiden kanssa

Vieraisiin Milli suhtautuu varautuneesti. Pentuna tyttö juoksi vieraita vastaan ovelle mutta vanhemmiten tämä piirre on muuttunut. Epäilemme sen johtuvan siitä, että pelästyi kerran todella paljon kutsumattomia vieraita. Milli kuitenkin tulee esittäytymään vieraille ja usein leikkii heidän kanssaan. Millistä on mukava haistella vieraiden sukat ja housut ja hän tekee sen hyvin elegantisti.

Millillä on omat suosikkinsa vieraiden joukossa. Erityisesti hän pitää mieheni ystävästä Laurista, joka aina jaksaa rapsutella ja taputella Milliä. Myös ystäväni Katja oli suuressa suosiossa. Milli puski ja kiehnäsi Katjan ympärillä ja olisi lähtenyt tämän mukaankin. Milli pitää myös lapsista. Siskoni poika Emil on Millin hyvä kaveri.

Kissanäyttelyssä

Milli teki debyyttinsä kissanäyttelyssä 4 kuukauden ikäisenä Seinäjoella. Ensimmäisessä näyttelyssään Milli sai EX1 sekä hänet valittiin tuomarin parhaaksi pennuksi(NOM). Seuraavat kolme näyttelyä Milli oli myös pentuluokassa ja hän sai Helsingistä EX2 ja Turusta EX1 ja Jämsästä EX1. Kaikissa näyttelyissä Milli käyttäytyi todella kauniisti, polvet hiukan tutisivat mutta muuten kaikki sujui mallikkaasti.

Milliä näyttelyt eivät paljon stressaa ja kotiin päästyään Milli haluaa vain juoksennella ympäri asuntoa ja kuluttaa energiaa, koska nukkuu yleensä koko näyttelypäivän. Millistä on mukavaa, jos häntä rapsutellaan ja kehutaan aina välillä. Milli ei juuri noteeraa muita kissatovereita, seuraa heitä uteliaasti. Milli ei sähise eikä murise, eikä muutenkaan osoita mitään reaktiota lajitovereitaan kohtaan.

Olemme myös tutkineet Millin saamia arvosteluja suurella mielenkiinnolla. Milliä on pidetty useasti hyvin lupaavana venäjänsinisenä. Ja vanhemmalla iällä hänen russ lookkia on kehuttu useasti. Millin silmien väri on todella vihreä ja myös tuomarit ovat huomanneet sen. Tytöllä on isot avoimet korvat, vaikka yleensä ne ovatkin ihan länässä tuomarin pöydällä. Erityisesti tuomarit ovat myös maininneet Millin luonteesta, joka on lempeä.

Milli on vielä nuori tyttö, mutta mallikas käytös näyttelyssä on ollut iloinen asia. Seuraamme nyt Millin kehitystä ja kastraation jälkeen olemme jatkaneet näyttelyissä käyntiä. Meistä on hauska tavata muita kissaihmisiä ja kissoja, erityisesti kauniita venäjänsinisiä.

Milli valmistui Turussa itsenäisyyspäivänä 2003 Premioriksi ja olimme tietenkin tytöstä todella ylpeitä. Milli otti tittelin vastaan tyynesti ja ihmetteli, kun tarjosimme ”häkkinaapureille” kuohuviiniä. Juhlan aihetta oli myös seuraavassa näyttelyssä, kun Milli yllätti meidät kaikki ja lunasti itselleen paneelipaikan keväällä 2004 Turussa. Milli oli hienosti BOX eli paras vastakkainen kastraatti ja olimme hyvin ylpeitä neidistämme. Milli esiintyi erittäin edukseeen paneelissa ja herätti myös muita kategorioita arvostelleissa tuomareissa ihailua niin paljon, että halusivat katsella tyttöä vielä uudestaan vaikka jo odotimme, että saamme tytön syliin. Kesäkuussa 2004 Milli valmistui INTERNATIONAL PREMIORIKSI Latvian Cesiksessä ja jälleen oli aika avata kuohuviini pullo.

Sekä vuonna 2003 että 2004 Milli oli Venäjänsinisemme ry:n vuoden kissalistalla sijalla 4 kastraateissa.

Cesiksen matkan jälkeen olemme käyneet harvakseltaan näyttelyissä. Milli oli kesällä 2004 Jämsässä ja tulos oli hieno, serti sekä värin paras (BIV) ja nominointi (NOM). Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan näyttelyyn Turkuun talvella 2004. Siellä Milli sai sertinsä mutta oli todella ujolla tuulella. Keväällä 2005 Milli oli jälleen Turussa ja Millin kasvattaja Sari esitteli tytön tuomarille. Milli oli jälleen reipas oma itsensä ja innostuipa puskemaan tuomarin kynää ja keikuttelemaan takapuolta. Milli sai sertin ja mukavat arvostelut (very calm, sweet girl). Olimme myös Hyvinkäällä keväällä 2005 ja sieltä tuli myös serti. Siellä Milli sai erityisesti kehuja kauniista mantelinmuotoisista vihreistä silmistään sekä erittäin hopeisesta turkistaan.

Sääntömuutoksen myötä päätimme palata Millin kanssa näyttelyareenoille alkuvuodesta 2007. Milli kävi Jyväskylässä helmikuussa, molempina päivinä tuli serti ja toisena päivänä Millin hurmaavat vihreät silmät veivät neidin myös paneeliin. Huhtikuussa olimme Helsingissä, jossa Milli teki upean päätöksen urallaan, valmistui GRAND INTERNATIONAL PREMIORIKSI, oli värin paras (BIV), nominoitiin (NOM) ja vieläpä paras vastakkainen sukupuoli (BOX) - ei hassummin tälle jo yli neljä vuotiaalle leidille. Millin kanssa on ollut ilo käydä näyttelyissä, kun neiti on aina hienosti, eikä tarvitse jännittää.

 


 
© 2006 FIN* SUSANSSIN venäjänsiniset